torstai 21. lokakuuta 2010

X: nothin' lasts forever and we both know hearts can change

Jee täysi kymppi sitten menossa! Musta tuntuu kyllä vähän siltä, että tää mun kirjotuksen laatu vaan tasasesti laskee, mut hei yritän kyllä parhaani saada tän uuteen nousuun tässä jossain vaiheessa! Ja hei, tutkin tuolla vähän ties mitä tilastoa ja lukijoita mukamas olisi vaikka kuinka: kommentoikaa ihmeessä! En mä tarvi mitään syvällistä analyysiä mistään (vaikka sekin on jees), riittää ihan vaan lyhyet kommentitkin!



Kiran raskaus sujui aivan yhtä hyvin kuin ensimmäinenkin: alkuraskauteen kuului kalastuskirjojen lukemista, ruokaohjeiden tutkimista ja puutarhaoppaista opiskelua. Kun osasi odottaa tulevaa, eikä tarvinnut jännittää niin kovasti, tuntui raskauskin sujuvan paljon kevyemmin.



Puutarha tosiaan alkoi jo kukoistaa. Kun luppoaikaa oli vaikka kuinka, muotoutui Kirasta todellinen kodinhengetär. Siitä Kira oli hyvin onnellinen, nyt nimittäin perhe voisi elää taas entistä luonnonmukaisemmin, joka oli ollut Kiran unelma jo vuosikaudet.



Karitaa sen sijaan huolestutti Oskarin käytös päivä päivältä. Miestä ei nykyään enää pahemmin edes näkynyt kotona, syömässä hän kävi ja taas katosi. Kira selitteli muulle perheelle aviomiehensä poissaoloja hektisellä työtilanteella, mutta Karita ei vain niellyt sitä. Joko se oli pelkkä Oskari tai sitten molemmat, mutta jotain oli meneillään, ja Karita oli varma, ettei pitäisi siitä laisinkaan.



Raskaus alkoi olla jo loppuvaiheillaan, ja Kiralla oli hyviä uutisia muulle perheelle. Lääkärikäynti oli paljastanut vatsassa olevan yhden vauvan sijasta kaksi pientä palleroa, ja sekös Calebia riemastutti. Caleb rakasti isoisänä olemista, ja pian hänestä tulisi ihan triplapappa!



Ei montaakaan viikkoa kun tärkeä päivä, tai oikeammin yö, lopulta koitti. Oskari ryhtyi vallan panikoimaan kun Kira herätti hänet supistuksien voimistuttua tarpeeksi, mutta tytön omilta kasvoilta kuitenkin paistoi ainoastaan ilo ja autuus. Kaikkien onneksi Oskari sai kuitenkin kerättyä itsensä suhteellisen nopeasti, ja pari ehti hyvin sairaalalle.



Muutaman päivän päästä Kira ja Oskari palasivat sairaalasta kotiin mukanaan kaksi uutta perheenjäsentä, Valma ja Valpuri. Pienet tytöt olivat pirteitä ja suloisia, eivätkä onneksi edes itkeneet hirveästi turhista. Viljokin oli niin pieni vielä, että jo näin helppojen vauvojen kanssa tulisi olemaan puuhaa, jos perhe kerran aikoi omin avuin selvitä.



Lastenhuoneeseen ostettiin tytöille omat pinnasängyt, olisi kaikille helpointa kun kaikki pikkuiset olisivat samassa paikassa. Talo alkoi myös tuntua yllättävän pieneltä, sitä kun ei nimittäin oltu suunniteltu kahdeksalle asukkaalle. Kun kerran pikkuiset olivat vielä vauvoja, näin pärjättiin hyvin, mutta pian pitäisi keksiä mihin kolme koululaista sijoitettaisiin.



Caleb ja Karita olivat vaaleanpunaisista kapaloista hyvin innoissaan. Aluksi vauvoja oli vaikeaa erottaa, mutta pian perhe alkoi huomaamaan heissä eroja: Valpurin hiussuortuvat olivat huomattavasti vaaleammat ja silmät siniharmaat kun taas Valmalla hiukset olivat miltei mustat ja silmät vihreät.



Kun muut hössöttivät uusien tulokkaiden kanssa, vietti Mari mielellään aikaa Viljon kanssa. Poika oli yhdessä hujauksessa kasvanut taaperoksi ja Mari odotti innoissaan, että pääsisi opettamaan tälle vaikkapa potalla käymisen saloja.



Kaiken kiireen vuoksi Kiralla ja Calebilla ei enää ollut hirveästi sitä kallisarvoista isä-tytär aikaa. Puutarha toi heidät kuitenkin aina yhteen, ja kasveja kastellessa oli mitä mainioin aika vaihtaa kuulumisia. Kira usein avautui avioliitto-ongelmistaan kitkemisen lomassa: hän ja Oskari olivat kuin vieraat toisilleen. Kira mietti olivatko he sittenkin perustaneet perheen liian nuorina, he kun olivat olleet melkein teinejä avioituessaan.



Kirasta oli tullut vuosien myötä hyvin kätevä käsistään. Suuren perheen käsittelyssä lähestulkoon kaikki rikkoutui tavallista nopeammin, ja niinpä korjaustaidot olivat kultaakin kalliimpia.



Arjen aherrukselta jäi Kiralle onneksi aikaa myös lasten kanssa käytettäväksi. Viljo oli hämmästyttävän nopea oppimaan uutta, eikä kestänyt kauaa, kun poika jo juoksenteli ympäri taloa. Kiraa vain kalvoi ajatus äitiysloman loppumisesta: nyt hän saattoi päivät viettää jälkikasvunsa kanssa, mutta kun tytöt kasvaisivat, olisi aika palata töihin. Onneksi Calebista ja Marista oli hurjasti apua.



Muiden seura ei edelleenkään kiinnostanut hirveästi Karitaa. Hän vietti aikaansa kaikkein mieluiten yksin yläkerrassa maalaten, ja kyllähän hän alkoi tulla siinä jo huomattavan hyväksi. Hän oli tutkinut äitinsä vanhoja muistiinpanoja, ja noista muistiinpanoista hän ammensikin toinen toistaan ahdistavampia teemoja taideteoksiinsa. Muuta perhettä tämä vähän huolestutti, he kun ajattelivat, että Karitalla pitäisi oikeastaan olla jo poikaystävä tai edes pari kaveria. Karitalla oli kuitenkin oikein hyvä näin.



Lapset kasvoivat huimaavaa vauhtia - pian Valma ja Valpurikin olivat jo leikki-iässä. Taaperokaksoset olivat jo huomattavasti helpommat erottaa toisistaan: kun joku pikkuinen viiletti kovaa vauhtia ohi, hiusten väristä huomasi heti kumpi tytöistä oli kyseessä, Valma oli mustien hiuksiensa kanssa pitkälti kuin isoveljensä, vaalea Valpuri erottui molemmista kutreillaan.



Lapset eivät olleet ainoat jotka vanhenivat, Maristakin oli nimittäin ihan vahingossa jo tullut vanhus. Hän oli jo niin ihastunut isoäidin rooliinsa, että päätti heti jäädä eläkkeelle ja ryhtyä ihan vain kokopäiväiseksi mummuksi. Olihan Kiran jo aika päästä työelämään.



Kira ja Karita opiskelivat mielellään yhdessä. Karitalla oli paljon erilaisia kouluprojekteja, Kira taas luki paljon loogisia taitoja kehittäviä kirjoja, hänellä kun olisi töissä paljon kirittävää: vanha työpari oli jo edennyt urallaan niin pitkälle, että Kiralle oli määrätty aivan uusi työpari, joku nuori tyttö. Siksi taitoja pitikin hioa, kyllähän hänen piti näyttää, ettei äitiys ollut häntä pehmentänyt.

Kaiken kiireen lomassa perheenjäsenet eivät aina huomanneet Oskarin loistavan poissaolollaan. Yhä edelleen Kira uskoi syyn löytyvän työkiireistä, mutta hiljalleen hänen omakin uskonsa tuohon verukkeeseen alkoi rapistua - se sai hänet kuitenkin itselleen vihaiseksi: Oskari oli hyvä mies ja teki töissä pitkää päivää tienatakseen perheelleen elannon, ja hän vain valitti, ettei miestä näkynyt kotona.



Sitten koittikin jo Viljon syntymäpäivä. Poika viihtyi hyvin tätinsä seurassa, ja olikin yksi harvoista ihmisistä, joiden kanssa Karita halusi aikaansa viettää. Pienellä pojalla oli paljon mielenkiintoisia ajatuksia, ja hän oli hirmuisen nokkela ja ehkä hieman pikkuvanhakin. Hänestä tulikin oiva shakkivastus äidilleen, sillä hän oli ainoa jota Kira ei jo ensimetreillä voittanut.



Karitalle suostuttiin hankkimaan niin piirtopöytä kuin kuvanveistäjänkin tarvikkeet, vaikka ne veivätkin aika paljon tilaa muutenkin pieneksi käyvästä talosta. Tytön haaveena vain yksinkertaisesti oli tulla taiteilijaksi, ja tietenkin muu perhe halusi tukea häntä unelmassaan, olihan Karita todella lahjakas.



Pian oli se päivä, jota Viljo oli odottanut jo pitkään: ensimmäinen koulupäivä. Viljoa itseään hieman jännitti, mutta muut olivat varmoja, että poika tulisi pärjäämään mallikkaasti. Bussissa hän kuitenkin halusi turvallisesti tätinsä viereen ja koko matkan hän pälyili jännittyneenä ympärilleen. Kouluun päästyään Viljo joutui toteamaan jännittämisen olleen aivan turhaa, kaikki kun meni todella hyvin.



Iltapäivällä vietettiinkin sitten kaksosten syntymäpäivää, ja kemuihin kutsuttiin paljon väkeä. Caleb otti kunnia-asiakseen kantaa tytöt kakulle ja auttaa heitä kynttilöiden puhaltamisessa.









Pihalle rakennettiin Karitalle oma lisärakennus, jossa hän voisi toteuttaa sitten itseään. Päärakennus kun alkoi tursuilemaan ties mistä taiteilijatarvikkeista ja lapsetkin tarvitsivat nyt enemmän tilaa. Tämä lisärakennus oli sisältä avara ja siellä oli vain aivan välttämättömimmät tavarat, kyllähän muut halusivat tytön vielä tulevan edes sitten syömään heidän kanssaan.



Kaksosten ensimmäisenä koulupäivänä Caleb pyysi Viljoa pitämään huolta sisaristaan. Olihan poika yhtä luokka-astetta korkeammalla, ja koulussa oli varmasti paljon sellaista, mitä tyttöjen olisi hyvä tietää. Valpuri oli isoveljen tuomasta turvasta kiitollinen, mutta Valmalla oli pieni minä-ite-vaihe menossa, ja bussissakin hän meni istumaan kauas sisaruksistaan. Koulupäivän jälkeen sitten kaikki kokoontuivat pöydän ympärille läksyjensä kanssa, eikä Kira voinut kuin hymyillä kotitehtäviensä kanssa tuskailevalle lapsikatraalle.



Ehkä se oli osittain Karitan vaikutusta, mutta Viljo ei yksinkertaisesti voinut sietää isäänsä. Kira joutui monet kerrat kestämään Oskarin ja Viljon riitoja, eikä hän oikein tiennyt kenen puolelle asettuisi. Olihan Viljon vieraantuminen isästään ymmärrettävää, kun miestä ei kotona juurikaan näkynyt, mutta eihän Oskari nyt oikeastaan mitään väärääkään ollut tehnyt.



Calebista olikin tullut lapsille isän korvike. Hän ehti olla paljon kotona, ja hän mielellään vietti aikaa suloisten lapsenlapsiensa kanssa ja parhaansa mukaan yritti tarjota heille sellaisen kodin, minkä he ansaitsivat.



Puutarha oli yhä se paikka, missä Caleb ja Kira jutustelivat. Isän kannustuksesta Kira sai voimia jatkaa, vaikka välillä tuntikin olevansa lapsien kanssa aivan yksin. Hänestä oli outoa, kuinka Oskari oli heti isäksi tultuaan ottanut muuhun perheeseen etäisyyttä; hän oli luullut isäksi tulemisen olleen Oskarin unelma, mutta viime vuosien aikana hän oli huomannut olevansa väärässä. Tietenkin syynä saattoi olla se, että Oskari ei saanut oikein elää nuoruuttaan, vaan heti valmistumisen jälkeen hänestä tulikin perheellinen mies.



Vaikka Caleb ja Mari luonnollisesti olivat surullisia Kiran ja Oskarin ongelmien vuoksi, saivat nuo ongelmat heidät entistä onnellisemmiksi siitä, että heillä oli toisensa. Se kun tuntui olevan harvinaista tässä maailmassa.



Tilanne kotona sai Kiran panostamaan entistä enemmän töihin, eikä kestänyt kauaakaan, että Kiran korvaamattomuus huomattiin. Pian Kira ylennettiinkin komisarioksi, ja sen johdosta hän sai poliisiauton käyttöönsä.



Kira oli nopeasti myös ystävystynyt uuden työparinsa kanssa. Enni oli häntä paljon nuorempi, mutta silti vakavasti otettava poliisi. Hänen päättelykykynsä oli huima ja kaiken lisäksi hänen kanssaan oli helppoa tulla toimeen. Kira teki paljon ylitöitä, mutta jos hän ja Enni sattuivat lähtemään töistä samaan aikaan, tuli Enni usein käymään heillä ennen kotiin menoa.



Pian tuli Karitan syntymäpäivän aika. Ei hän vieläkään kyllä tuntenut oloaan aikuiseksi: häntä ei kiinnostanut työnteko, mieluiten hän vain maalasi huoneessaan tai kierteli kaupungin taidegallerioita. Muut ihmisetkin tuntuivat kovin etäisiltä, sillä Karita koki, etteivät muut oikein ymmärtäneet häntä ja sitä, kuinka hän eli taiteelle.



Kun Kiralla meni töissä niin hyvin, päätti Caleb vihdoin jäädä eläkkeelle. Olisi ollut väärin sysätä kaikki vastuu toimeentulosta Oskarin harteille, mutta nyt kun kerran perheessä oli kaksi hyvin toimeentulevaa aikuista, oli Calebin aika keskittyä viettämään viimeiset vuotensa rakkaan Marinsa ja lapsenlapsiensa kanssa.







Siinä samoihin aikoihin tuli myös Viljon syntymäpäivän aika. Pojasta kasvoikin komea nuori mies, ja varmasti viimeistään lopun lapsenpyöreyden hälvettyä hänen perässään juoksisi tyttö jos toinenkin.



Ennistä taas oli tullut jo vakituinen vieras. Koko perhe piti tytöstä kovasti, ja lyhyessä ajassa hänestä tuli kuin perheenjäsen. Hänellä ei koskaan ollut ollut omia sisaruksia, aviomiestä tai lapsia, hänen isänsä oli kuollut kun hän oli vasta lapsi ja hänen äitinsä oli alkoholisti. Tämä perhe kaikkine ongelmineen oli hänelle kuin unelmaa, ja hän oli mielellään kuin osa sitä.



Valpuri taas oli miltei muuttanut Karitan ateljeehen. Tyttö oli hyvin kiinnostunut taiteista, ja täällä hän sai toteuttaa itseään kuten halusi. Kaiken lisäksi Karitalta hän sai hyviä ohjeita ja vinkkejä. Viimeisenä, muttei vähäisimpänä, täti oli aika hyvää seuraa.



Sen lisäksi, että Oskari oli aina poissa, ne vähäiset läsnäolon hetket hän oli henkisesti ihan muualla. Kun miestä puhutteli, sai harvoin järkevää vastausta, vain epämääräistä mutinaa - se ei ainakaan saanut lapsia pitämään miehestä yhtään enempää.



Nyt kun Kiran päivät kuluivat töissä, oli talouden ylläpitäminen jäänyt Marin vastuulle. Eipä nainen paljoakaan Kiralle taidoissaan hävinnyt ja hänellä jos jollain oli aikaa, toisin kuin ylitöitä paiskivalla Kiralla.



Ylityöt koituivat kuitenkin kohtalokkaiksi. Eräänä aivan tavallisena päivänä Kira joutui järkyttymään löytäessään Oskarin heidän aviovuoteestaan vieraan naisen kanssa - tai no ei minkään vieraan: kyseessä oli Enni. Se ainoa ihminen johon hänen pitäisi pystyä luottamaan täysin, hänen työparinsa, jonka hän oli itse ottanut osaksi perhettään.



Sanaakaan sanomatta Kira meni pikkusiskonsa ateljeehen, vaihtoi työvaatteet pois ja pakkautui peiton alle. Vasta silloin hän sai avattua suunsa ja kyynelehtien sanoi vain: "Oskari ja Enni". Karita olisi tietenkin kovasti halunnut sanoa jotain kuten "tiesinpäs" tai "enkö minä sanonutkin", mutta nyt ei ollut oikea aika. Niinpä hän vain tyytyi mutisemaan jotain osanottamisesta ja asioiden selkiytymisestä.



Mitään yksityiskohtia ei lapsille oltu kerrottu, mutta kyllähän he jotain pystyivät päättelemään siitä, etteivät äiti ja isä enää nukkuneet samassa sängyssä. Valpuria tämä häiritsi kovasti: hän olisi kovasti vain halunnut ihan tavallisen perheen, kunnollisen isän ja äidin, joka olisi kiinnostunut hänen asioistaan.



Valpuri viettikin mielellään aikaa Karitan kanssa, vaikka Karita ei usein ollutkaan enää kovin seurallisella päällä. Tyttö kun sinnitteli päiväkausia hereillä kofeiinin voimalla, koska koki vasta muutaman päivän valvomisen jälkeen pääsevänsä siihen tilaan jossa mestariteokset syntyivät. Valpurin mielestä työtavassa oli kuitenkin jotain kiehtovaa, ja mielellään hän katselikin taiteilijaa työssään.



Oskari sai eräänä yönä kokea suojelevan äidin koston. Aivan rauhallisesti nukkuessaan hän heräsi sängyn keinumiseen, ja pian hän näki Ninnin hahmon piirtyvän sängynpäähän. Järkytys oli aikamoinen, ja sillä hetkellä Oskari päätti, ettei tulisi enää tässä talossa nukkumaan silmäystäkään.



Aamulla hän kertoikin tästä pihalla näkemälleen Kiralle: "Tiedätkö mitä yöllä tapahtui? Skitsofreenikkoäitisi haamu tuli ahdistelemaan minua!" Kira katsoi miestä päästä varpaisiin: "Niin no, olethan aika vastustamaton, kyllähän sitä naiset haudankin takaa ovat sinussa kiinni, etkä itse voi sille mitään! Mutta eikö nyt olisi parasta, että me ottaisimme eron, sinä katoaisit perheeni talosta ja jättäisit minut ja kuolleen äitini rauhaan?"

Normaalisti rationaalinen Kira kyllä oikeastaan uskoi Oskarin tarinan olevan totta. Olihan hän teininä itsekin nähnyt Ninnin käyskentelemässä ympäri taloa öiseen aikaan. Naisella oli niin vahva sielu, ettei kuolemakaan voinut erottaa häntä tästä maailmasta. Oskari taas oli pikkuinen hännystelijä josta olisi helppo päästä eroon.



Oskari saikin lähteä Enninsä luokse. Kyllähän Kiraa hieman harmitti se, ettei lapsilla ollut nyt isää, mutta eipä tuo isä ollut hirveästi ollut osana lastensa elämää.



Valma otti vanhempiensa eron aika raskaasti. Hän oli kuitenkin lapsista ainoa, joka oli tullut isänsä kanssa toimeen, kun sekä Viljo että Valpuri olivat inhonneet isäänsä niin paljon. Papan syli oli kuitenkin aina valmiina lohduttamaan tyttöä, joten kyllä tästäkin selvittäisiin.



Oskarin lähdettyä taloon oli tullut uusi öinen asukas. Kofeiinisessioidensa aikana Karita kyllä kadotti täysin todellisuudentajunsa, mutta kyllä hän oli aivan varma Ninnin läsnäolosta. Tietyllä tavalla se oli todella karmivaa, mutta toisaalta äidin läsnäolo toi turvallisuutta. Hän usein miettikin, olisiko mahdollista jollain tapaa tutustua äitiin, vaikka sitten äidin haamuun: muistiinpanojensa perusteella hän nimittäin vaikutti hyvin mielenkiintoiselta ihmiseltä, ja Karitaa harmitti se, ettei ikinä saanut tuntea häntä.



Viljo taas oli saanut töitä kaupungin keskustassa sijaitsevasta kirjakaupasta koulun shakkikerhon kautta. Työnteko häntä ei sinänsä kiinnostanut eikä perheellä kyllä ollut rahastakaan pulaa, mutta kirjakaupassa työskenteli hänen lisäkseen eräs tyttö, johon hän olisi mielellään tutustunut paremmin.



Viljo ei yksinkertaisesti uskaltanut kertoa tälle tytölle, Liisille, ihastuksestaan, vaan mieluiten vain keräsi rohkeutta. Liisi oli miltei täydellinen: kaunis ja lisäksi hyvin älykäs. Viljo ei vain oikein tiennyt, oliko hän tytölle tarpeeksi hyvä ja pelkäsi epäonnistuvansa.



Karitan työt olivat aivan uudenlaisia, sillä ahdistavat aiheet olivat vaihtuneet rauhallisiin maisemiin. Perheen sisäinen myrsky oli Oskarin mukana vihdoin ohi ja elämä alkoi olla sellaista mitä Karita halusikin.

7 kommenttia:

  1. Kiva osa oli taas, ja mukavan pitkä :)
    Oot kyllä todella hyvä kirjottamaan ja noi kuvakulmat on myös hyviä.

    Kauheeta kun Oskari olikin tommonen petturi, vaikka jotenkin sen arvasikin :(

    Tytöille tuli muuten aika jännät nimet, Valma ja Valpuri. Se ei siis tarkoita mitään pahaa, kivathan nuo nimet silti ovat :)

    Sulla on kyllä aivan mahtavia noi kaikki asut ja hiukset ja kaikki... Ihania.

    Kai mulla oli jotakin järkevää kommenttia mielessä, mutta unohdin sen jo. Kuten aina...

    VastaaPoista
  2. kiitoskiitos :) kuvakulmiin oon kyllä oikeesti yrittänyt panostaa, kuvat on kuitenkin niin tärkee osa tätä tarinaa niin haluun et ne on sit hienoja :D

    ja joo, mua itteenikin rasitti toi oskari koska se oli niin flirttailemassa aina kaikille, karitalle, marille ja välillä calebillekin :D siks kaikki noi lapsetkin vihas sitä kun ne näki sen flirttailemassa muille ;) aattelin sit et olkoon menneeksi.. XD

    mutta joo tosiaan, halusin antaa näille kiran lapsille jotkut kivat perinnenimet, tohon valpuriinhan mä olen aivan rakastunut ja no viljokin on ihana nimi ja valmakaan ei ole mikään paha mutta tota joo :D:D

    VastaaPoista
  3. Ihana jakso! Kirjoitat edelleen tosi sujuvasti ja hyvin. Meinaatko laittaa taas perijä-äänestyksen? Karita on minusta mielenkiintoinen persoona. Ja mitä vielä...tää vihree lookki on kans kivan näköinen :).

    VastaaPoista
  4. juujuu äänestys on tulossa sitten kun tytöt kasvaa tosta teineiksi :)

    ja joo tää vihree look on kyllä aika kaukana syksysestä joka oli ekaks se päämäärä mutta no sainpa uudet kuvat tohon ylös kun ne thorntonit alko oleen jo vähän ei niin tätä nykyhetkee. :D

    VastaaPoista
  5. Noniin, sainpas luettua nämäkin viimein! :)
    Mistäpä sitä aloittais sitten :D Ensinäkin kuvat ovat ihan mahtavia ja teksti on sujuvaa, vau. Ei kyllä voi kun kadehtia tätä :D
    Kira on ihana ja on sääli, että Oskari olikin tuommoine petturi :( Onneks hän lähtikin pois, eikä jääny enää taloon kiusimaan.
    Näistä lapsista suosikki ois ehkä Valpuri, jotenki suloine ja semmone kiva :)
    Saapi nähdä sitten, minkänäköisiä ja luonteisia tytsyistä tulee sitten kun kasvavat, sitä odottellessa :)

    Kauheen sekava tää mun kommentti kyllä, mutta nyt kun viimein sain luettua tätäkin tarinaa niin jään ehdottomasti seuraamaan! :)

    VastaaPoista
  6. Höh ja pöh, muka kökköö tekstiä! Tosi hyvin kirjotit. Käytät aina kaikkii kivoi sanoi, jotka saa sun tarinan kuulostaa fiksulta. :D Muutenkin oli hieno osa, paljon tapahtumia ja draamaa, mut myös rauhallisempia hetkiä. Ja ihanan pitkä osa! Pääsi oikeen kunnolla mukaan!

    Söpöisiä lapsia tuli perheeseen, ja ihanat nimet taas keksit! Viljostakin tuli tosi komee teini, todellakin ansaitsee sen Liisin. :D Vähän yllätyksenä tuli toi Ennin ja Oskarin suhde. Ajattelin vaan, et jotain tos Ennis täytyy olla, kun otit sen tarinaan mukaan, mut en sit vaan osannu laskee yhteen yks plus yks. :D No, ihan hyvä et Oskarist päästiin, mokoma hyödytön petturi. :P

    VastaaPoista
  7. joo tää on tosi fiksu tarina :P pelkäsin vaan esimerkiks just sitä jos toi ennin esittely tuli vähän läpinäkyvänä, halusin kuitenkin korostaa sitä, että se oli Kiran hyvä ystävä eikä muutenkaan mikään random. ja juu, Kira on mustakin niin ihana, lähinnä siks, että on suloinen sympaattinen kotiäitiluonne et ihan harmittaa kun joutu laittamaan sen töihin :D

    ja näin ihan pelaamisen kannaltakin voin sanoo et hyvä, että oskarista päästiin, tosiaankin oli aika hyödytön, lisäks kahdeksan simin talous on niin kökkö pelata! nyt vaan sit odottelen calebin kuolemaa jota en sinänsä haluis koska oon siihen söpöön papparaiseen niin kiintynyt, mutta kun se on kuitenkin jo jotain lähemmäs 110 päivää niin kohta alkaa realistisuus kärsiä ja en pääse toteuttaan mun suunnitelmia! :D

    VastaaPoista