sunnuntai 8. elokuuta 2010

II: stars in our eyes 'cause we're having a good time

Okei, eli koska olin reipas, niin seuraava osa tuli jo nyt. :) Tämä on hieman lyhyempi kuin ensimmäinen osa, tai siis kuvia on sama 20, mutta tekstiä on vähän vähemmän. Seuraavasta osasta tulee kuitenkin taas vähän pidempi.





Töissä juoruaminen oli astetta haastavampaa, joten Alicia päätti kutsua Thorntonin luokseen. Oli mahtavaa omistaa niin täydellinen sielunkumppani. Thornton oli säästeliäänä hyvin erilainen kuin hienosteleva ja snobi Alicia, mutta jotain hyvin samaa heissä oli. Toimeen he ainakin tulivat loistavasti, heillä oli aivan samanlaiset unelmat: kumpikin halusi tulla toimitusjohtajaksi. Oli hauska pystyä puhumaan aivan kaikesta maan ja taivaan väliltä. Alicia tiesi, että heidän kemiansa todella kohtasivat, ja se häiritsi häntä. Hän ei halunnut menettää näin hyvää ystävää, mutta hän olisi mielellään halunnut Thorntonilta muutakin kuin vain ystävyyttä.



Alicialla meni töissä hyvin, ylennyksiä tuli tiuhaa tahtia, ja pian hän olikin jo konttorirotta. Myös talouden varat alkoivat olla hyvällä mallilla, mutta vielä Alicia ei ollut valmis rakentamaan oikeaa taloa. Telttailu siis sai vielä kelvata jonkin aikaa. Uusia vaatteita hän kuitenkin hankki, koska osastopäällikön pitäisi ehdottomasti näyttää freesiltä.



Hän päättikin ottaa itseään niskasta kiinni ja soittaa Thorntonille - tällä kertaa pyytääkseen tätä treffeille. Hän oli miettinyt asiaa kovasti, ja oli tullut siihen tulokseen, ettei koskaan tulisi tapamaan ketään toista Thorntonin kaltaista. Alician täytyisi siis ottaa tämä riski.



Thornton suostui tulemaan Alician kanssa illalliselle, joten Alicia alkoi heti tälläytyä. Hän oli ostanut ison pinon vaatteita, ja niistä piti valita jotain, mikä sopisi ensitreffeille. Ajatus ensitreffeistä tuntui Aliciasta oudolta, olivathan he tunteneet toisensa jo niin pitkään. Lopulta Alicia valitsi ihonmyötäisen punaisen tuubimekon, joka ei jättänyt paljoa arvailujen varaan.





Treffit sujuivat paremmin kuin kumpikaan osasi odottaa. Sähköä oli todellakin ilmassa, ja parilla oli vaikeuksia keskittyä syömiseen toisiltaan. Ihanan illan kruunasivat intohimoiset suudelmat, ja lopulta Alicia ei voinut vastustaa kiusausta kutsua Thorntonia jatkoille telttaansa.







Viikkojen vieriessä parin tunteet syventyivät, ja deittailu muuttui seurusteluksi. Aluksi se oli hieman vaikeaa, koska Thornton oli hieman sitoutumiskammoinen, mutta lopulta Alicia kuitenkin lähes asui Thorntonin hulppeassa luksusasunnossa, ja kaiken lisäksi se tuntui toimivan aika hyvin, yhtä pikku miinusta lukuunottamatta.



Thorntonin ex-vaimo, Morgana, nimittäin asui vieläkin Thorntonin kanssa samassa asunnossa. Thorntonilla ei ollut varaa ostaa Morganaa ulos talosta, eikä hänen ollut järkevää muuttaa pienempään taloon, joten tämä järjestely kelpasi heille väliaikaisratkaisuksi. Alicia ei kuitenkaan tullut oikein toimeen Morganan kanssa, ja oli vähintäänkin omituista kun hän yhtäkkiä vain saattoi ilmestyä kotiin häiritsemään tätä ja Thorntonia.



Koska Alicia oli taas saanut ylennyksen, tällä kertaa osastopäälliköksi, hän päätti ehdottaa Thorntonille jotain odottamatonta: "Hmm, tiedätkös.. Olen saanut jo jonkin verran rahaa säästöön ja jos vain haluat niin voisit vaikka muuttaa tänne luokseni ja voitaisiin rakentaa jonkinlainen pieni talo ja katsoa kuinka tämä toimii ja.." Thornton hiljensi Alician suudelmin, joten vastaus oli kai tulkittava myöntäväksi.





Pian suurelle tontille kohosi pieni mökki. Alicialla ei ollut hirveästi rahaa, eikä hän aivan halunnut Thorntonin siivelläkään elää, joten talosta ei saatu kovin suurta. Kahdelle se kuitenkin riitti hyvin. Talo oli pieni yksiö, mutta koska koon kanssa säästettiin, voitiin hankkia hieman kalliimpia kalusteita.





Nuorenparin arki toimi hyvin. Molemmat olivat varsinaisia uraohjuksia, mutta kiireisestä työstä huolimatta he löysivät myös aikaa ja rakkautta toisilleen. Aliciaa kuitenkin hieman stressasi se, mitä tulevaisuus toisi tullessaan. Hän tiesi, ettei Thornton oikein välittänyt lapsista, oikeastaan vihasi niitä, ja kaiken lisäksi hänellä oli ongelmia sitoutumisen kanssa. Alicia yritti kuitenkin elää hetkessä ja koitti olla ajattelematta tulevaa. Asiat olivat hyvin nyt.



Thornton halusi hieman muuttaa tyyliään, omituiset vaaleat latvat eivät olleet enää hänen mieleensä, ja parrallekin piti tehdä jotain. Kulmakarvoillekin tehtiin hyvin huomaamatonta muotoilua.



Molemmilla meni töissä hyvin, raha virtasi ja parin rakkaus syveni entisestään. He olisivat mielellään jäädyttäneet ajan ja jääneet tähän hetkeen elämään, mutta valitettavasti se ei olisi mahdollista.



Eräänä päivänä Alicia huomasi vatsan seutunsa pyöristyneen. Aluksi hän tietenkin oli hyvinkin onnellinen, mutta sitten hän alkoi miettiä, mitä Thornton tähän sanoisi. Hän ei erikoisemmin välittänyt lapsista, tätä raskautta ei oltu millään tapaa suunniteltu ja vaikka rahaa oli, ei se luultavasti riittäisi kun Alicia joutuisi jäämään töistä kotiin.



Kun Thornton vihdoin tuli töistä kotiin, Alicia juoksi häntä ovelle vastaan kertoen uutiset. Thornton oli yllättävän tyytyväinen, kuin hän salaa olisi toivonutkin lasta, ja kuluttikin pitkän tovin hieroen, kuunnellen ja puhuen massulle.



Päivät menivät nopeasti. Kun Thornton oli töissä, Alicia lähinnä söi, makoili ja kävi kylpylässä, ja kun Thornton tuli kotiin, he lukivat yhdessä raskautta käsitteleviä kirjoja. Oli jännittävää ja ihanaa odottaa uutta perheenjäsentä.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa! Tykkään tästä legacysta niiin paljon! Tässä on just hyvä tahti, ja kirjotat hyvin. Toivottavasti nämä kaks pysyy yhdessä, he sopivat niin hyvin toisilleen. :)

    VastaaPoista
  2. Luin nyt molemmat osat ja olen kyllä positiivisesti yllättynyt! Ensinnäkin, sivupohja on mahtava ja taidat ymmärtää paremmin kuin hyvin koodailut yms. :D Nimimerkillä kateellinen. Ja toiseksi, osaat kirjoittaa sujuvasti ja kuvatkin toimivat! Alku meinasi tuntua jotenkin tylsältä, kun oli kovin kliseinen, mutta osasit sitten viedä lukijan mukaan. Toivon siis jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Melonin tapaan mäkin luin nyt molemmat osat. Kirjotat hyvin ja sujuvasti eikä virheitä näkynyt :) Pohjakin on hieno, niinkun monet on jo maininneetkin. Hyvä kun Thornton ei suuttunut tai mitään :) Toivottavasti tosiaan pysyvät yhdessä :) Käykö linkitys Flynnien kanssa?

    VastaaPoista
  4. Nyt täytyy sanoo vaan KIITOS ku Alicia ja Thornton (on muuten vaikee nimi) otti raskauden nii luonnollisesti eikä tässä ollu yhtäkään oksennuskuvaa ihmettelyineen! :DDD

    Jatkampa taas kolmannen osan pariin --->

    VastaaPoista