III: in this perfect weather we'll find a place together

Eräänä aamuna Alicia heräsi ja ymmärsi, että nyt oli synnytyksen aika. Hän kiirehti taksilla sairaalaan niin nopeasti, ettei ehtinyt Thorntoniakaan herättää.



Pieni kapalo oli ihana saada kotiin ja se oli Alician mielestä jotain suloisinta maailmassa. Ennen nyytin syliinsä saamista hän ei ollut ymmärtänyt äitiyttä täysin, mutta nyt tämä pieni lapsi oli hänelle jotain hänen omaa elämäänsä rutkasti suurempaa. Suloinen vauva sai nimekseen Ninni.



Thornton oli ylennetty varatoimitusjohtajaksi, ja se tarkoitti hänelle pidempiä työpäiviä ja Alicialle enemmän yksinoloa. Usein hän vain istuskeli talon ainoalla nojatuolilla kirjaa lukien ja katseli kääröään sivusilmällä. Hän ei olisi ikinä uskonut itsestään tällaista, jotenkin hän oli aina ajatellut, ettei ikinä edes tulisi hankkimaan lapsia.



Oli paljon muutakin mitä Alicia nykyään teki. Jos hänelle olisi vaikka viisi vuotta sitten sanottu, että jonain päivänä hän korjaisi itse rikkuneet pesualtaat lastenhoitamisen lomassa, hän olisi vain nauranut räkäisesti päin puhujan kasvoja. Nyt se tuntui kuitenkin miltei luonnolliselle, kuka muukaan hanan olisi korjannut?



Pieni Ninni oli aika hiljainen ja rauhallinen sekä ehdottomasti sikeäuninen vauva, mutta usein öisin herätti vanhempansa sydäntäraastavalla itkullaan. Aliciaa se ei niin haitannut, olihan hän äitiyslomalla, mutta Thornton pelkäsi huonosti nukuttujen öiden vaikuttavan työsuoritukseen. Alicia kuitenkin mielellään hoiti aina vauvan ja Thornton pääsi takaisin nukkumaan, ymmärsihän hän kuinka kriittistä töissä joskus saattoi olla.



Pian tulikin Alician syntymäpäivän aika. Juhlimaan oli tullut hänen pomonsa ja työkaverinsa, paljon muiden kanssa kiireinen Alicia ei ehtinyt viettää aikaa.

Vuodet olivat vierineet niin nopeasti, ettei Alicia oikein ymmärtänyt olevansa vielä ihan näin vanha. Hän ei kuitenkaan voinut kieltää sitä tosiasiaa, että oli viimevuosina kasvanut aivan valtavasti henkisesti. Pohjimmaisena hänessä oli vieläkin se pelokas, hemmoteltu pikkutyttö, mutta nyt hänestä oli kuitenkin tullut nainen ja äiti.



Ikääntyminen toi mukanaan myös ulkonäkökompleksit, Alicialla vain lähes päinvastaiset kuin yleensä ikääntyvillä naisilla. Omasta mielestään hän näytti yhä lähes teiniltä, ja eihän äidin, puhumattakaan tulevan toimitusjohtajan kuulunut sellaiselta näyttää. Blondit, pitkät laineet ja nudehuulet saivat väistyä uuden, klassisemman lookin tieltä. Hän halusi näyttää vakavasti otettavalta naiselta, ei sihteeriköltä.



Thornton ainakin oli innoissaan muutoksesta. Olihan hän aina pitänyt Alician ulkonäöstä, mutta nyt hän näytti enemmän menestyvältä bisnesnaiselta kuin muotibloggaajalta. Sellaiselta naiselta, jonka hän kelpuuttaisi vaimokseen, aikuiselta ja sopivan itsetietoiselta.





Thornton polvistuikin Alician eteen: "Oon nyt miettinyt tätä jo pitkään, ja oonkin sitä mieltä, ettei maailmassa ole mitään mikä sopisi mulle paremmin kuin sä, Alicia. Ensimmäinen avioliittoni ei ollut hirveän ruusuinen, mutta nyt tiedän, missä tein virheen: siinä, että sä puutuit. Että tulisitko sä mun vaimokseni?"

Alicia oli järkyttynyt, iloinen ja hämmentynyt. Thorntonin imelät sanat olivat jotain sellaista, että ne aivan salpasivat Alician hengityksen. Thornton oli mies jolta hän ei ikinä olisi odottanut moista elettä, hän oli aina ajatellut heidän menevän naimisiin sitten vanhoilla päivillään ja ehdottomasti Alician aloitteesta, jos silloinkaan. Hetken huohotettuaan Alicia onnistui kuitenkin pusertamaan sen maagisen, pienen sanan suustaan: "Joo."



Pian koitti jo parin hääpäivä. Alicia heräsi aikaisin laittautumaan, ohjelmassa oli puku, hiukset ja meikki, sitten pitäisi vielä tehdä viimehetken valmisteluita, kuten selvittää pitopalvelulle ja orkesterille mitä tapahtuu missä ja milloin. Thornton katseli pynttäytymistä ja naureskeli aamutakissaan: "Niin sähän tiedät, että häihin on vielä kahdeksan tuntia aikaa? Vielä ei tarvitse laittaa pukua päälle."





Kaiken häävalmisteluista juontuvan stressin lisäksi samalle päivälle osui tietenkin Ninnin syntymäpäivä, joka vietettiinkin aika pikaisesti ja vain perheen kesken.

Ninnistä tuli suloinen pieni taapero, ja hän näytti aivan isältään, suu, nenä, silmät, hiustenväri..



Häiden ajaksi Ninni piti valitettavasti jättää lastenhoitajan huomiin. Tyttö vaikutti kuitenkin ihan pätevältä, joten vanhemmat pääsivät juhlimaan tärkeää päiväänsä tyynin mielin.



Hääpaikaksi oli varattu kaunis laituriranta, sillä illasta haluttiin tehdä ikimuistoinen. Alicia halusi itse seremonian tapahtuvan sillä hetkellä, kun viimeiset auringonsäteet värjäisivät horisontin, ja tuo suloisen purppura väri värjäsikin koko rannan sillä hetkellä, kun pari lupautui toisilleen koko loppuelämäksi. Vaikka Alicia oli pikkutyttönä suunnitellut häänsä hieman erilaisiksi, nämä häät olivat kuitenkin heidän molempien näköiset.



Kun ilta vaihtui yöksi ja vieraat alkoivat yksi kerrallaan lähteä kotejaan kohti, Thornton ja Alicia päättivät vielä jäädä rantaan pienelle piknikille, nauttien kauniistä yötaivaasta. Naimisissa olo oli molemmille vieläkin hieman kummallinen ajatus, vaikka molemmat sisimmässään tiesivät, että olisivat joka tapauksessa viettäneet loppuelämänsä yhdessä.





Toisilleen huomenlahjana pari päätti hieman remontoida, he ja Ninni tarvitsivat nimittäin omat huoneet, ja pieni oleskelutilakaan ei ollut huono idea. Molemmat olivat päässeet urillaan jo pitkälle, ja rahaa oli kertynyt hyvin säästöön pahan päivän varalle: tällä kertaa oli jopa varaa ikkunoihin. Pieni talo alkoi hiljalleen näyttää ihan oikealle talolle.



Jos Alicia oli aikuistunut, niin oli Thorntonkin. Joka päivä sekä Alicia että Thornton itse saivat yllättyä Thorntonin käytöksestä. Pari vuotta sitten Thorton oli vahvasti sitä mieltä, ettei koskaan tulisi hankkimaan yhtäkään lasta, mutta pieni Ninni oli kuitenkin sulattanut hänen sydämensä. Oli jännittävää seurata hänen kasvuaan ja kehitystään ja oli mielenkiintoista kuulla millaisia ajatuksia tuo pikkuinen naisenalku pohti.



Pieni perhe oli hyvin onnellinen (vaikka Ninnin ilme ehkä kieliikin muuta) ja Alicia oli erittäin tyytyväinen itseensä. Hän vieläkin mietti ensimmäisiä päiviään tässä kaupungissa: kuinka pitkän matkan hän olikaan kulkenut! Se tyttö joka teltassa nukkui, ei ajatellut muuta kuin omaa paremmuuttaan ja öisin pelkäsi yksin jäämistä. Nyt hän oli nainen, joka ymmärsi tästä maailmasta enemmän, ja hänellä oli kaikki, mikä merkitsi.